Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä, jolla palautetaan etanolipäivityksiä koskevat muuntotuet käyttöön. Valiokunta ei tehnyt muutoksia lakiesitykseen, vaan hallituksen esitys hyväksyttiin sellaisenaan. Seuraavaksi laki etenee eduskunnan täysistunnon käsittelyyn.
”Etanolipäivitysten muuntotuet palaavat käyttöön viimeistään 1. heinäkuuta 2024. Autoilija saa tällöin 200 € tuen muunnettuaan bensiiniautonsa kulkemaan uusiutuvalla E85-bioetanolilla ja muutoskatsastettuaan sen. Muuntotuet tulevat käyttöön heti kun laki astuu voimaan, ja ne koskevat lain voimaantulon jälkeen muutoskatsastettuja autoja”, kertoo Etanoliautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Antti Grönlund.
Kyseisen lain perusteella muuntotukea voi hakea vain 15.12.2024 saakka. Auton päivittäminen E85-bioetanolille kannattaa tehdä mahdollisimman pian, jotta tukea ehtii hakea. Tälle vuodelle käytettävissä on noin 2,4 miljoonaa euroa jo aiemmin päätettyä siirtomäärärahaa.
Muuntotuen saamisen edellytykset
Muuntotuen saamisen edellytyksenä on auton muutoskatsastaminen etanolikäyttöiseksi. Uudempien, 1.9.2009 jälkeen käyttöönotettujen autojen muutoskatsastukseen tarvitaan etanolimuutossarjan valmistajan antama, juuri kyseiseen autoon kohdistettu yhteensopivuustodistus. Ennen muutossarjan hankkimista kannattaa siis varmistaa, että myyjä pystyy antamaan tällaisen todistuksen, koska ilman sitä muuntotukea ei voi hakea. eFlexFuel toimittaa yhteensopivuustodistuksen yhteensopiviksi toteamilleen ajoneuvoille hakemuksesta).
Tarkista tästä, voitko sinäkin käyttää uusiutuvaa E85-bioetanolia nykyisessä bensa-autossasi eFlexFuel-etanolimuutossarjan avulla.