Me kumipyörillä liikkuvat pistoolisankarit olemme enenevässä määrin altistuneet kansainväliselle- ja kansalliselle ilmastopolitiikalle. Olemme jopa kehittäneet jonkinasteisen ilmasto-omatunnon tai ainakin haluamme kulkea varpaillamme, mitä hiilijalanjälkeen tulee. Tarttumalla siniseen pistooliin tilanne helpottuu. Siitähän virtaa ympäristöystävällinen, paikallisesti tuotettava E85-bioetanoli.
Kun maailmalla kiinnitetään kasvavassa määrin huomiota ympäristökysymyksiin, monet etsivät vaihtoehtoja fossiilisten polttoaineiden käytölle. Yksi näistä ratkaisuista on E85-bioetanoli, jota tuotetaan uusiutuvista lähteistä kuten kotimaisesta biojätteestä.
E85-muutossarjojen vertailemiseksi on välttämätöntä vertailla tekniikkaa. Useat toimittajat tarjoavatkin teknisesti erilaisia ratkaisuja. eFlexFuel tarjoaa korkean teknologian vaihtoehdon, joka varmistaa, että polttoainetta syötetään moottoriin juuri oikea määrä etanolianturin ansiosta, oli tankissa sitten pelkästään E85:sta bensiiniä tai mitä tahansa näiden sekoitusta. Mitä tarkempi syöttö, sitä paremmin auto toimii käytännössä.
Suomen henkilöautokanta on yksi Euroopan vanhimpia ja vaihtuvuus hidasta, jonka myötä meillä on vielä pitkään fossiilisia polttoaineita käyttäviä autoja. Suomalainen kansanluonne on säästävä joka suhteessa ja tämä näkyy myös meidän autojen keski-iässä, joka huitelee jo lähellä 13:sta vuotta.
Etanolikonversiolla tarkoitetaan sitä, että tavallinen bensiinimoottori muutetaan käyttämään myös E85-polttoainetta. Tämä onkin ehdottomasti yleisin käyttövoimakonversio niin Suomessa kuin maailmallakin. Pääsääntöisesti etanolikorversio tarkoittaa sitä, että bensiiniautosta tehdään etanoli-muutossarjan avulla flexfuel-auto, johon voi tankata joustavasti mitä tahansa etanolin ja bensiinin sekoitusta.
Flexifuel, flexfuel, FFV tai ihan vain etanoliauto. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lyhykäisyydessään näillä kaikilla kuitenkin tarkoitetaan samaa asiaa eli ajoneuvoja, joihin voi tankata sekä bensiiniä että etanolia joustavasti (flex) samaan polttoainetankkiin.
E85 muutossarja on helpoin keino päivittää alla oleva bensiini- tai hybridiauto nykyaikaan. E85 muutossarjoista laadukkain ja edistyksellisin on kotimainen eFlexPlus E85 muutossarja. Kun eFlexPlus on asennettu autoon, voit ajaa E85-bioetanolilla, jota saa Suomesta jo noin 170 asemalta valtakunnallisesti. Koska laite on täysautomaattinen, voit koska tahansa tankata myös normaaleja bensiinilaatuja pelkillään, tai missä tahansa seossuhteessa bioetanolin kanssa.
Suoraruiskutus-teknologia on yleistynyt bensiiniautojen tekniikassa voimakkaasti 2010 luvun aikana. Arviolta 2015 vuoden jälkeen tehdyistä bensiinikäyttöisistä ajoneuvoista yli puolet käyttää suoraruiskutusteknologiaa. Teknologia eroaa perinteisemmästä imusarjaruiskutuksesta siinä, että suoraruiskussa polttoaine annostellaan suuttimilla kovalla paineella suoraan palotilaan. Teknologian avulla polttoaineen annostelua voidaan hallita huomattavasti tarkemmin säätäen annostusta paineen sekä ajan suhteen. Teknologian avulla pyritään pienentämään kulutusta sekä päästöjä.
Arjen sankaruutta voidaan mitata monella muotoa, mutta yksi varteenotettava ja trendikäskin mittari on kiertotalous ja siihen liittyvä hiilijalanjälki. Meillä suomalaisilla on erinomaiset mahdollisuudet kierrättää kotitalouksiemme biojätteestä itsellemme biopolttoainetta, E85- bioetanolia, jota tankkaamalla voimme laskea päästöjämme jopa 80% fossiilisilla polttoaineilla ajamiseen verrattuna.
Olet ehkä kuullut tarinoita, joissa E85-bioetanoli syövyttävää polttoaineputkia ja muita polttoainejärjestelmän osia. Sinulla ei kuitenkaan ole mitään syytä huoleen.
20. syyskuuta 2021
1 of 2
close
Pidä itsesi ajan tasalla!
Tilaa uutiskirjeemme ja varmista, että saat ensimmäisenä tiedon kampanjoistamme, tuoteuutuuksista, kilpailuistamme tai viime hetken kuulumisista E85-rintamalla.